tiistai 21. joulukuuta 2010

Rian etkot -performanssi Tampereen Duetton näyteikkunassa To 30.12.

Torstaina 30.12. klo 12 - 13:30 ja 14 - 15:30
Duetto -muotiliikkeen ikkunassa on mahdollisuus
seurata näyttelijä Pirkko Uiton performanssia Rian etkot.

Performanssissa Ria -niminen nainen kokeilee  eri rooleja valmistautuessaan illan juhliin ja pitää hauskaa. Performanssissa leikitellään ja irvaillaan hellämielisesti sukupuoleen
liittyvillä itsestäänselvyyksillä ja tutkaillaan miehen ja naisen välisiä eroottisia pelejä.
Rian etkot -performanssissa on samoja aiheita ja sama henkilöhahmo kuin Project pH6 työryhmän Pietá-esityksessä. Performanssi on yksi ehdotus siitä, mitä Ria tekee ennen Pietán tapahtumia. Pietán ensi-ilta on 9.1. Sokos Hotel Tammerissa.

Yleisö katsoo performanssia ulkona osoitteessa Tuomiokirkonkatu 26, Stockmannin viereisellä kävelykadulla.

TERVETULOA!
Lisätietoja: www.projectph6.net


perjantai 26. marraskuuta 2010

tiistai 16. marraskuuta 2010

Tampereen ja Rovaniemen Duettot avoinna myös Sunnuntaina!


Tällä viikolla myös Duettoissa alkaa Joulun odotus. Myymälät sonnustautuvat
Jouluiseen tunnelmaan ja olemme valmiina tekemään asiakkaillemme
kaupungin kauneimpia joulupaketteja. Tervetuloa tutustumaan Duettojen
Jouluikkunoihin viikonloppuna.


Muistathan että Tampereen ja Rovaniemen myymälät palvelevat myös

Sunnuntaisin aina Jouluun asti klo 12 alkaen. Tervetuloa!

Duetto.fi verkkokauppa palvelee teitä vuorokauden jokaisen tuntina!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Gant Cruise Collection saapui Duettoon!

Saimme juuri myymälöihimme (Tampere, Jyväskylä ja verkkokauppa)
mahtavan GANT Cruise 2010 malliston. Kätevimmin Gant uutuuksia pääset
katsomaan suoraan verkkokaupastamme. Tervetuloa!

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kaikki naisten laukut -15% Duetto.fi verkkokaupassa!

Duetto.fi verkkokaupassa on nyt laukkuviikko! Kaikki laukut -15% alennuksessa.
Alennuksen saamiseksi tarvitsee sinun tilauksen yhteydessä syöttää alennukseen
oikeuttava koodi: LAUKKU2010 sille tarkoitettuun kuponkikoodi-kenttään.

Katso laukut duetto.fi verkkokaupasta
















Tässä joitakin esimerkkejä alennuksessa olevista laukuista!

torstai 21. lokakuuta 2010

Saapuneita Uutuuksia!

Laitoimme tähän joitakin kuvia juuri Duettoihin saapuneista uutuuksista!
Tervetuloa tutustumaan!
Tommy Hilfiger Takki miehelle - vain Rovaniemen Duettosta
Ted Baker washbag
Henri Lloyd Layla Laukku - Vain Tampereen Duetto

torstai 14. lokakuuta 2010

Parajumpers takki saapui Tampereen Duettoon


PARAJUMEPERS Takki miehelle ja naiselle saapui Tampereen Duettoon.
Miesten takissa on irrotettava vuori mikä tekee takista erittäin monikäyttöisen.

Tässä kuva miesten takista

Lisätietoja osoitteesta: www.parajumpers.it

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Tampereen Duetton Kanta-asiakasilta To 14.10 - vieraat ja ohjelmaa!

   Ilmoittaudu numeroon 03-260 3211    Mukaan mahtuu 90 ensin ilmoittautunutta   

Kanta-asiakasiltamme on Torstaina 14.10. klo 18.30 ja se on tarkoitettu Duetton
kanta-asiakkaille. Illan aikana on luvassa suosittu Duetton syys/talvi 2010- malliston
kattava muotinäytös, yllätysohjelmaa sekä herkut arvontapalkinnot!

ILLAN VIERAAT

Arto Rastas
Illan aikana saamme maistella TV:stä tutun, oman kaupunkimme huippukokin, Arto Rastaan iltaamme loihtimia herkkupaloja. Tarjoamme myös lisäksi viiniä.
Arto on itse paikalla illan aikana tarjoilemassa herkkujansa!

Tutustu Arton tyylikkääseen Hella &Huone -ravintolaan Tampereella Salhojankadulla!


Arto Rastas

French Connection
Suositun merkkimme, Frecnh Connectionin edustaja Leena on kertomassa syksyn ja kevään 2011 mallistosta. Muotinäytöksessä esittelemme myös ensikevään French Connection -malleja.
French Connection tuotteet Duetto.fi verkkokaupassa








Not Your Daughters Jeans
Syksyn huippusuosittujen uutuusfarkkujen, NYDJ, edustaja Lucia paikalla. Lucia
kertoo miksi ne vain ovat niin hyvät farkut. Illan aikana tarjous NYDJ farkuista.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Lexingtonia nyt myynnissä jälleen internetkaupassamme!


Olemme jo pitkään halunneet myydä myös Lexington tuotteita internetkaupassamme
mutta merkki on aina syksyyn 2010 saakka kieltänyt verkkokaupan. Nyt myös
Lexington on kuitenkin sallinut verkkokaupan. Verkkokaupassamme on nyt
vasta joitakin tuotteita myynnissä mutta myymälöistämme Tampereelta ja Rovaniemeltä
tuotteita löytyy enemmän.

Tervetuloa tutustumaan Lexington vaatteisiin!

tiistai 28. syyskuuta 2010

Palladium kengät Eminemillä MTV 2010 Video Music Awardseissa!

Meiltä löytyvät Palladium kengät olivat Eminemillä käytössä MTV 2010 Video Music
Awardseissa. Meiltä löytyy Tampereen myymälästä ja verkkokaupasta
Palladiumit miehille ja naisille. Tässä kuvat:
Naisten Palladium Pampa High tennari
Miesten Palladium Pampa High Tennari
Eminem VMA 2010

tiistai 21. syyskuuta 2010

5 Tapaa luoda uusi syystyyli miehelle!


ALUKSI: OLE AVOIN UUSILLE IDEOILLE äläkä jämähdä tuttuun ja turvalliseen tyyliin. Kokeile rohkeasti värejä ja uudenlaisia vaatteita esim. neuletakkia ainaisen neuleen sijaan. Kysy rohkeasti ideoita myyjältä. He ovat myymälässä sinua varten!
  1. Aloita housuista: osta hyvännäköiset, laadukkaat ja hyvin istuvat farkut tai puuvillahousut eli chinokset. Kysy kokosi myyjältä niin pääset helpommalla. Jos et ole vielä rohjennut, uskalla viimeistään tänä syksynä kokeilla kapeampaa lahjetta leveän sijaan.
  2. Osta laadukas ja hyvin istuva ruutukauluspaita. Älä tyydy päivittelemään miksei ole yksiväristä paitaa tarjolla, vaan heittäydy ja kangista kaavasi ja vaihda värikkääseen ruutun. Vältä leveitä malleja. Ruutu ei ole vanhanaikainen vaan muodikas ja tyylikäs!
  3. Neuleet ja neuletakit kuuluvat aina syksyyn ja talveen. Jos olet kuumaverinen älä tyrmää neuletta vaan pue neuleen / neuletakin alle pukeutumis T-Paita tai hihaton aluspaita. Erityisesti neuletakit ovat muodikkaita ja niitä on paljon erilaisia.
  4. Pikkutakki, joko ruudullinen, musta tai harmaa. Pääasia on kuitenkin että se on istuva eikä liian leveä ja telttamainen. Yhdistä tänä syksynä pikkutakki puuvilla housuihin, kääräise lahkeita rennosti rullalle lyhentämisen sijaan, pue pikkutakin alle värikäs ruutupaita, kietaise kaulahuivi kaulaan ja olet valmis hurmaamaan!
  5. Laadukkaat ja hyvin pidetyt kengät ovat pukeutumisen iso kulmakivi ja merkki siitä osaatko pukeutua. Liian monesti miehillä kengät ovat kuluneet ja vanhanaikaiset. Huolla kuluneet klassikkokengät suutarilla tai päivitä kaupasta uudet klassikot. Satsaa kengissä laatuun mutta älä unohda tyylikkyyttä!
MIEHET: Tervetuloa ostoksille Duetto myymlälöihin: Tampereelle ja Rovaniemelle sekä
Duetto.fi verkkokauppaan!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Uusia UGG Australia malleja saapui Duettoon!

Tänään saapui lisää syksyn mahtavia Ugg Australia saappaita Duettoihin.
Tässä kuvia saapuneista malleista. Ensimmäisena kuva syksyn uutuudesta joka on
ensi kertaa myynnissä, kyseessä on Bailey Button Krinkle. Meiltä löytyy Ugg
Australia Classic Short mallia mustana ja tummanruskeana myös miehille.
Osa malleista on tilattavissa myös verkkokaupastamme.
Bailey Button Krinkle























tiistai 14. syyskuuta 2010

Makee Matinique untsari miehille!

Saimme juuri myymälään mielettömän hienon Matinique Herzzog untuvatakin.
Takin kangas on aavistuksen kiiltävää kangasta joka antaa takille urbaanin ja
modernin lookin. Takissa on paksu kaulus ja irrotettva huppu.
Tulkaahan katsomaan myymälään!
Matinique Herzzog untuvatakki



















tiistai 7. syyskuuta 2010

7.9. Syksyn Henri Lloyd uutuuksia saappui!

Tule tutustumaan kaupunkisi laajimpaan Henri Lloyd valikoimaan Rovaniemen, Tampereen
tai Jyväskylän Duettoon. Henri Lloyd tuotteita löydät myös verkkokaupastamme
duetto.fi/henrilloyd. Henri Lloyd mallisto on pehmeää ja lämmintä juuri syksyyn
sopivaa lämpöistä ja muhkeaa. Laitoimme tähän esille joitakin maistiaisia Henri Lloyd
uutuuksista. Tervetuloa!


perjantai 3. syyskuuta 2010

Gant uutuuksia saapui Duettoon!

Gantin syksy uutuuksia saapui runsaasti tänään Tampereen Duettoon!
Tässä joitakin maistiaisia Gant uutuuksista!
Tervetuloa katsomaan kaikki uutuudet
Gant Women mallisto
Gant Men mallisto

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Duetto etsii Tampereelle myyjää!

Etsimme tampereen myymälään myyjää kokopäivätyöhön.
Lisätietoja löydät täältä:  http://www.duetto.fi/Tyoepaikkailmoitus

Tero Palmroth esittelee kenkiään La 4.9. Tampereen Duettossa


Tero Palmroth on esittelemässä kenkämallistoaan
Tampereen Duetto myymälässä Lauantaina 4.9.

Ohessa kuvia uudesta syyskenkämallistosta
Tervetuloa tutustumaan!


HUOM!
NG Tero Palmroth kengistä erikoistarjous
lauantain ajan!
Lisätietoja: www.duetto.fi ja,
http://www.nextgenerationshoes.fi/


perjantai 27. elokuuta 2010

Tommy Hilfigeriä miehille Rovaniemen Duettossa!

Nyt miehille tarjolla Tommy Hilfiger tuotteita Rovaniemen Duettossa!
Tervetuloa tutustumaan!   http://eu.tommy.com/

Tommy Hilfiger

Huippumuodikas UGG-uutuus saapui Duettoon

UGG Australia Kensington Toast
Tässä talveen täydellinen kenkä. Täydellisen
näköinen tumman ruskea nahkapintainen
saapas jossa sisällä UGGin superlämmin ja
laadukas lampaankarva. Kengän hinta 339,-
Tällä saappaalla saat talveen takuuvarmaa
laatua lämpöä ja tyylikkyyttä.


Myymälöissämme myös paljon muita
UGG Australia
uutuuksia!

www.duetto.fi

Stylesnob balleriinat saapuivat Duettoihin

Stylesnob CIKA balleriina
(ei myynnissä tässä värissä)
Syksyn Stylesnob balleriinat
saapuivat Duettoihin. Balleriinaa
löytyy neljässä värissä: musta,
sininen, ruskea ja luumu. Balleriinan
hinta on 85,-
Katsotaan ehtiikö kenkä verkkokauppaan

www.stylesnob.com
www.duetto.fi

torstai 26. elokuuta 2010

DKNY Jeans vaatteet saapuneet

DKNY Jeans
Nyt uutuutena Duettossa
on DKNY Jeans vaatteita
Huppareita, trikoita yms.




Tuotteet löydät myös verkkokaupastamme osoitteesta
http://www.duetto.fi/MERKIT/DKNY

tiistai 24. elokuuta 2010

NOT YOUR DAUGHTERS JEANS farkut nyt Duettossa!

Jos haluat näyttää kokoa pienemmältä ja löytää täydellisesti istuvat farkut tule kokeilemaan syksyn uutuusfarkkuja Duettoon, Not Your Daughters Jeans farkkuja.

NOT YOUR DAUGHTER’S JEANS suunnittelee farkkuja jokaiselle naiselle. Malli ja erityinen Lift&Tuck teknologia antaa näille naisen farkuille täydellisen istuvuuden. Jokainen
nainen voi näyttää yhtä kokoa pienemmältä aidoissa NYDJ farkuissa.Täydellinen mukavuus, aivan kuin farkut olisi tehty juuri sinulle.



MIKÄ IHMEEN LIFT & TUCK Teknologia?
NYDJ farkuissa on ainutlaatuinen Lift&Tuck teknologia joka tekee farkusta erittäin hyvin istuvan ja mahdollistaa sen että voit näyttää yhtäkokoa pienemmältä näissä farkuissa. Tämä erityinen teknologia sekä nostaa että tukee kurvejasi hienovaraisesti sekä pepun että vatsan kohdalta. Näissä farkuissa voit näyttää hyvältä ... taas!

Duettoista löydät kattavan valikoiman NYDJ farkkuja. Lisää tietoa löydät NYDJ farkkujen kotisivuilta osoitteesta www.nydj.fi

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Levi's farkkuja nyt Duettossa!

Maineikkaan farkkubrandin tuotteita löytyy nyt Duettoista. Tulkaa katsomaan!
Leviksistä löytyy vanhoja tuttuja malleja muokattuna uuteen aikaan.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Rovaniemen Duetto Ma 28.6. auki aina klo 01.00 asti!


Rovaniemen Duetto on auki klo 01.00 asti maanantaina 28.6. tule tekemään kesä-alen parhaat löydöt. Ale -30% kaikista kesä-ale tuotteista. Tervetuloa!

Rovaniemen Duetton aukioloajat
ja sijainnin löydät täältä


Terveisin: Rovaniemen Duettolaiset

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Duetto.fi verkkokaupan kesä-ale alkoi!

Nyt saat kaikki tuotteet verkkokaupastamme  
JOPA 30% alennuksella, loistavaa vai mitä? Alennus lasketaan automaattisesti ostoskorissa, sisäänkirjautumisen jälkeen. Tule siis shoppamaan muotia upein hinnoin kellon ympäri. Hauskoja shoppailuhetkiä toivottaa duetto!

Verkkokauppaan pääset suoraan tästä: www.duetto.fi